Anu Itkonen

KAIJA KONTUNEN-FORSBLOM HISKI HÄMÄLÄINEN VERA KONTIO SINI MÄENPÄÄ IDA MÄKELÄ JUTTA NYLUND ARJA TERVO ANNA-MARIA PAADAR MARINA SILVENNOINEN MIRKA LILJEQVIST ANU ITKONEN TOIMISTO TANSSIOPISTON JOHTOKUNTA

Anu Itkonen

Anu on valmistunut tanssiopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2018 pääaineenaan jazztanssi. Tanssinopettajana Anu on työskennellyt jo yli 20 vuoden ajan hyvin monipuolisesti eri tanssilajien ja eri ikäisten tanssiopppilaiden parissa.

Anu on varmasti useille edistyneemmille oppilaillemme tuttu, sillä hän opetti Lappeenrannan Tanssiopistolla vuosina 1999-2014. Tämän jälkeen hän on opettanut mm. Kouvolan tanssikouluissa sekä Keravan ja Lahden Tanssiopistoilla.

Anu Itkonen työskentelee myös koreografina ja hänen töitään on voinut nähdä mm, Lappeenrannan ja Kouvolan teattereissa.

Tanssinopettamisessa Anulle on tärkeää jokaisen hyvä olo ryhmässä ja kaiken ikäisten tanssitunneilla hän panostaakin paljon ryhmäytymiseen.

Anu kertoi, että hänestä on ihana palata Lappeenrantaan ja hän odottaa kovin uusia oppilaita ja toivoo saavansa tanssia myös tuttujen entisten oppilaidensa kanssa.