HALUAN LÖYTÄÄ VAPAAN TEON
Jotkut sanovat, että olen rauhallinen ihminen, mutta omasta mielestäni olen jopa hieman impulsiivinen tunneihminen. Menen joskus asioiden edelle. Kenties työ graafisena suunnittelijana muokkaa, olen tottunut kiireisiin aikatauluihin. Mutta kirjani luen hitaasti. Tykkään pysähtyä kiinnostavien ajatusten ympärille pohtimaan.
Taide on aina ollut minun juttuni. Ja kyllä minulla alan opintojakin on, mutta se mikä nuorena oli luontevaa, ehkä katosi hetkeksi. Nyt olen innostunut taiteen tekemiseen uudelleen, ilman kontrollia tai tarvetta miellyttää. Haluan löytää taiteesta vapaan teon, sen saman, jonka tunsin kun lapsena maalaistalossamme työnsin matot syrjään tuvassa ja tanssin omaa tanssiani.
Kun parikymppisenä opiskelin Tukholmassa taidekoulussa, pääsin isäntäperheeni tanssivan tyttären kautta seuraamaan Tukholman kuninkaallisen baletin aamuharjoituksia ja treenaamaan krokipiirustusta. Vannon, että pystyin jopa fyysisesti tuntemaan heidän liikkeensä samalla, kun ikuistin nopeilla vedoilla piirustuslehtiööni asentoja ja käsien herkkiä kaaria. Nyt aikuisbaletin harrastajana tunnistan nuo liikkeet ja haaveilen, että oma kehoni asettuisi piirrosteni asentoihin.
Nyt aikuisena tanssinharrastajana tunnistan nuo liikkeet ja haaveilen, että oma kehoni asettuisi piirrosteni asentoihin.
Tanssiharrastuksen myötä kannan itseni mielestäni kauniimmin. Sekä kiropraktikkoni että osteopaattini ovat kehuneet muutosta 25 vuotta istumatyötä tehneen kehossa. Pidän myös itse muutoksesta, sillä tunnen kehoni nykyään enemmän omakseni. Erilaiset liikesarjat jäävät lihasmuistiin paremmin ja olen huomannut myös normaalissa muistissa sekä vireystilassa positiivista muutosta. Kaiken keskiössä on harrastamisen riemu omassa aikuisryhmässämme, jossa olemme kaikki aloittelijoita. Voimme hassutella ja heittäytyä turvallisten raamien sisällä. Vaikka otammekin vakavissamme tekniikan opetuksen, on ilmapiiri rento ja vapautunut.
Olen iloinen, että aloitin tanssiharrastuksen. Olen onnellinen omassa arjessani.